Ikuisesti lapsi

Ikää minulla on pyöret 18 vuotta, ja olin tänään pulkkamäessä. Lisäksi tykkään avata joululahjoja, diggaan sikana piirretyistä, herkuttelen joskus vauvan piltti-mössöillä (koska ne on hyviä) ja pelleilen välillä kuin 5-vuotias pikkupoika. 18 vuotta ja aikuinen.. ehei. Keski-ikäinen aikuinen lukemassa Aku Ankkaa ja kaahaamassa upouudella moottoripyörällä. Isovanhemmat vaihtamassa toistensa vaippoja. Eiköhän kaikille pikkuhiljaa ala valjeta, että kaikki me ollaan lapsia ainiaan; ulkomuoto vaan muuttuu.



Lapsena ei muita huolia kuin hiekkakakun pystytys. Vuosien mittaan tulee kokemusta, harkintakykyä ja fiksuutta (toisilla enemmän, toisilla vähemmän). Miettikääpä seuraavaksi esimerkiksi näitä termejä: lapsettaa, lapsellinen. Näitä käytetään melkein joka päivä. Kaikkia meitä lapsettaa joskus, tai ollaan lapsellisia tavalla tai toisella. Kukaan ei voi väittää etteikö tykkäisi lasten piirretyistä, lumipallojen heittelystä, lumiukon rakentamisesta (lumisella pippelillä tai ilman), karkkien mässäilystä tai pelleilemisestä muuten vaan. Joskus havaitsen jopa omien vanhempien olevan pikkupoikien ja -tyttöjen tasolla. Kaikille lienee parasta olla kuulematta asiasta yhtään enenpää.

Lapsi-olemus on meillä kaikilla eräänlainen sisäinen voima. Lapsen iässä se tulee parhaiten näkyviin. Lapsuuden jälkeen tätä olemusta yritetään peitellä kaikin keinoin; on partaa, ryppyjä, meikkejä ja äänenmurrosta. Nämä asiat on kuin suojaverhoja lapsi-olemuksen peittämiseksi. Kyseiset verhot eivät kuitenkaan voi peittää meidän jokaisen sisäistä lasta koko aikaa. Tulee aina välillä niitä aikoja kun vanhempi laskee lapsensa kanssa pulkalla, lukee sarjakuvia tai lepertelee (joskus kullalleen, joskus kullilleen).



Varhaisteini-iän koviksia esittävät "kovanaamat" ovat tosi asiassa äidin kultamussukoita. He yrittävät päästä "lapsi"-olemuksestaan irti.. huonoin lopputuloksin. Heiltä ei irtoa muuta kuin vittu, perkele, perse, paska ja muut lapsuuden ainekset. Heidän ei tarvitsisi kuin katsoa omaa 20-vuotiasta isoveljeään pelaamassa videopeliä, äitiänsä laulamassa lastenlauluja tai isovanhempiansa tsekkaamassa piirrettyjä. Tällä tavoin heille valkenisi ettei lapsuudesta pääse eroon koskaan. Se ei lähde kulumallakaan vittujen ja perseiden mukana.



Edellä mainitsemiani verhoja käytetään siksi, että lapsena olemista jollain tapaa hävetään. "En mä ole enään mikään lapsi!" "Sähän oot jo iso mies.." "Mä olen aikuinen." Nämä lentävät lauseet ovat osaltaan muokanneet lapsuudesta irtaantumisen aikuisuuteen siirtymällä tavoiteltavaksi ja hyväksi asiaksi. Lapsuus on sen sijaan nyky-yhteiskunnassamme määritelty tavoittelemattomaksi ja vitun perseestä olevaksi asiaksi.

Jokaisen meistä tulisi sen sijaan olla ylpeitä omasta sisäisestä lapsestaan sitä turhaan peittelemällä. Menkää pulkkamäkeen kun kumminkin mieli tekee! Nauttika piirretyistä ja lastenelokuvista! Pelleilekää oikein kunnolla ja antakaa mielikuvituksen lentää! Tämä kaikki virkistää elämää ja tuo siihen iloista ja vaihtelevaa sisältöä. Työhaastattelut ja muut vakavat tilanteet; niissä kannattaa peittää lapsuus sillä kuuluisalla verholla, mutta muuten: ANTAA PALAA! Olette lapsia kaikki, joten älkää pelätkö näyttää sitä. Ei ole mitään hävettävää, koska kaikki muutkin ovat samanlaisia. Lähdenpä tästä lukemaan Aku Ankkaa!

Sami